Näkymistä päätöksiin

Miksi data ei vielä ohjaa johtamista?

OSA 1

Muutama vuosi sitten istuin asiakkaan johtoryhmän kokouksessa. Power BI -raportit päivittyivät automaattisesti. Mittarit olivat oikein. Visualisoinnit selkeitä.

Silti keskustelu pysähtyi samaan kysymykseen: “Mitä meidän pitäisi tehdä seuraavaksi?”

Järjestelmissä oli dataa, mutta suunta puuttui

Urani alkuvaiheessa keskityin vahvasti Power BI -kehitykseen. Rakensin mittareita, optimoin malleja ja hioin raportteja. Ajattelin, että kun numerot ovat oikein ja näkymä on selkeä, päätökset seuraavat automaattisesti.

Todellisuus oli toinen. Dataa tuli useista eri lähteistä. ERP, CRM, Excelit ja erilliset sovellukset. Jokaisella yksiköllä oli oma totuutensa. Raportointi kehittyi Power BI:ssä, mutta taustalla data eli siiloissa. Yhden totuuden löytäminen oli jatkuva kompromissi ja vaati paljon keskustelua.

Törmäsin samaan ilmiöön kerta toisensa jälkeen. Raportti näytti tämänhetkisen tilanteen. Keskustelu siirtyi siihen, ovatko luvut varmasti kaikkien mielestä oikein. Sitten kokoukseen varattu aika loppui. Mitään päätöstä datasta ei syntynyt.

Käyttäytymispsykologia selittää miksi. Ihmiset eivät reagoi numeroihin. He reagoivat merkitykseen. He kysyvät mielessään: Mitä tämä tarkoittaa minun vastuuni osalta? Mitä minun pitää tehdä eri tavalla? Onko tämä uhka vai mahdollisuus?

Jos raportti ei vastaa näihin kysymyksiin, se jää vain datakatsaukseksi, eikä ohjaa aidosti päätöksiä. Oivalsin vähitellen, että olin optimoinut väärää asiaa. En ollut rakentanut päätöksenteon järjestelmää. Olin rakentanut näkymiä dataan.

Muutos alkoi yhdestä kysymyksestä. Emme enää kysyneet, mitä haluatte nähdä. Kysyimme, mitä päätöksiä teidän pitää tehdä seuraavan 90 päivän aikana. Kun raportointi rakennetaan päätöspisteiden ympärille, moni asia selkeytyy. Mittarit sidotaan strategiaan ja datan laatu nousee prioriteetiksi. Vastuut konkretisoituvat.

Power BI muuttuu visualisointityökalusta päätöksenteon välineeksi

Seuraava askel oli ymmärtää, että pelkkä raportointikerros ei riitä, jos data on hajallaan taustalla. Microsoft Fabric tuo tähän uuden näkökulman.

Yhtenäinen alusta yhdistää datan käsittelyn, mallinnuksen ja raportoinnin. Siilojen purkaminen ei ole enää vain arkkitehtuurinen piirros, vaan oikeasti toteutettava rakenne. Yhden totuuden rakentaminen ei silti ole yksin tekninen projekti. Se on myös kulttuurin muuttamista. Se vaatii, että organisaatio hyväksyy yhteiset määritelmät ja yhteisen vastuun datasta.

Jos organisaatiosi ei tee parempia päätöksiä dataa hyödyntäen, ongelma ei välttämättä ole työkalussa. Ongelma voi olla siinä, että raportointi on rakennettu näkymien eikä päätösten ympärille.

Elämänmittainen oppiminen tarkoittaa datassa kolmea asiaa. 1. Opettele teknologia. 2. Ymmärrä liiketoimintalogiikka. 3. Kehitä kykyä tulkita ihmisten päätöskäyttäytymistä.

Tekninen osaaminen mahdollistaa ja päätöksentekokyky luo arvon

Seuraavassa osassa pureudun siihen, miksi suurin este datalähtöiselle johtamiselle ei ole teknologia vaan ajattelumalli. Ennen sitä kysyn sinulta: Onko teidän organisaatiossanne raportointi rakennettu näkymien vai päätösten ympärille?

Tutustu myös muihin sisältöihimme aiheesta:

Artikkelit
Aarne Haanpää

Kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden

Tekoälyn käyttöönotto yrityksissä ei useimmiten kariudu teknologiaan vaan arjen realiteetteihin. Prosessit, toimintakulttuuri, datan laatu ja ihmisten sitoutuminen määrittävät lopulta sen, syntyykö tekoälystä todellista liiketoimintahyötyä vai jääkö se yksittäiseksi kokeiluksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan, mitä tapahtuu, kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden.

Lue lisää »
Webinaarit
Uutiset

Webinaari: Optimoitu tuotanto AI aikakaudella 25.11.2026 klo 9-10

Valmistavan teollisuuden toimintaympäristö ei anna paljon anteeksi. Kapasiteettia pitäisi käyttää tehokkaammin, toimitusvarmuuden pitää säilyä ja kustannusten pysyä hallinnassa, vaikka kysyntä, materiaalit ja tuotannon tilanteet muuttuvat jatkuvasti.

Valmistava teollisuus elää jatkuvassa muutoksessa. Hinnat vaihtelevat ja ohjaavat kysyntää sekä tuotantoa, verkko kuormittuu eri tavoin eri hetkinä. Päätökset pitää tehdä nopeasti ja oikeaan tietoon perustuen.

Lue lisää »
Artikkelit
Aarne Haanpää

Ohjaako sää energian hintaa?

Energia-alalla suunta ei synny ilman säätä
Energia-alalla tämä kysymys on kriittinen. Sää näkyy suoraan arjessa: tuotannossa, kulutuksessa, kuormituksessa ja hinnoittelussa. Se ei ole taustatekijä, vaan yksi keskeisimmistä ajureista.

Lue lisää »
Webinaarit
Uutiset

Webinaari: Ennakoiva energia-liiketoiminta

Työn modernisointi AI-aikakaudella: Data, sää ja AI samassa kokonaisuudessa
Yhdistä data, sää ja operatiivinen tekeminen samaan näkymään. Tee päätökset ajantasaisen tilannekuvan pohjalta ilman raskaita hankkeita.

Energia-ala elää jatkuvassa muutoksessa. Hinnat vaihtelevat, sää ohjaa kysyntää ja tuotantoa, verkko kuormittuu eri tavoin eri hetkinä. Päätökset pitää tehdä nopeasti ja oikeaan tietoon perustuen.

Tässä webinaarissa kerromme, miten rakennat käytännössä toimivan kokonaisuuden.

Lue lisää »
Artikkelit
Aarne Haanpää

Raporteista agentteihin: Neljän kuukauden Fabric-matkani

Asiakasprojektit, webinaarin suunnittelu ja demon rakentaminen sekä sparraussessiot webinaarin osallistujien kanssa ovat kirkastaneet yhden asian. Microsoft Fabric ei ole irrallinen tekninen askel, vaan looginen jatkumo sille, mitä moni on tehnyt Power BI:n kanssa jo pitkään.

Lue lisää »
Artikkelit
Aarne Haanpää

Fabric-osaaminen uran ja liiketoiminnan vipuvartena

Fabric-osaaminen on enemmän kuin uusi tekninen taito. Se muuttaa asiantuntijan roolia raporttien tuottajasta päätöksenteon kumppaniksi. Kun data ei enää elä siiloissa ja samasta asiasta saadaan aina sama vastaus, keskustelu voi siirtyä numeroista itse liiketoimintaan. Aarne Haanpää pohtii, miksi Microsoft Fabric toimii sekä uran että liiketoiminnan todellisena vipuvartena

Lue lisää »
Sinua saattaa kiinnostaa myös:
Uutiset
Uutiset

Tervetuloa tiimiin Marko Rosberg

Markon roolissa yhdistyvät asiakastyö ja uuden rakentaminen. Hän työskentelee asiakkaidemme kanssa AI- ja agenttiratkaisujen parissa ja ottaa samalla vahvan roolin North Advisorsin AI & Agents -liiketoiminnan ja palveluiden kehittämisessä yhdessä muun tiimin kanssa

LUE LISÄÄ »
Uutiset
Uutiset

Tervetuloa tiimiin, Markus Ikonen

North Advisorsin tiimi vahvistui kokeneella Microsoft-osaajalla, kun Markus Ikonen liittyi joukkoomme. Lentävä lähtö Projektipäivillä osoitti nopeasti, että niin teknologiat, asiakkaiden maailma kuin projektien arki ovat Markukselle ennestään tuttuja.

LUE LISÄÄ »
Artikkelit
Niko Lång

Pölli parhailta – AI-agentti ei ole taikuri​

Mikä erottaa hyödyllisen AI-ratkaisun näyttävästä demosta? Tässä artikkelissa Niko jakaa oppinsa AI-agenttien kehittämisestä ja kertoo, miksi parhaat ratkaisut syntyvät yhdistämällä tekoäly, automaatio ja liiketoiminnan tarpeet oikein.

LUE LISÄÄ »
Uutiset
Uutiset

Tervetuloa tiimiin Iikka Tikkanen

North Advisorsin kasvu jatkuu, ja saimme elokuussa tiimiimme vahvan vahvistuksen data- ja analytiikkapuolelle. Senior Architectina aloittanut Iikka Tikkanen tuo mukanaan yli 15 vuoden kokemuksen datan, analytiikan ja Microsoft-teknologioiden parista.

LUE LISÄÄ »