North Advisors saavutti ensimmäiset viisi Microsoftin kultaista kompetenssia
Jussi Roine
North Advisors saavutti ensimmäiset viisi Microsoftin kultaista kompetenssia
Partner Competence on malli, jolla Microsoft osaltaan kannustaa ja innostaa kumppaniyrityksiä kehittämään osaamistaan ja sitä kautta palvelemaan paremmin asiakkaita. Microsoftin kompetensseja on kokolailla paljon ja ne kohdistuvat eri palveluihin ja teknologioihin Microsoftin portfoliossa.
Ryhdyimme tuumasta toimeen heti ensimmäisenä päivänä – mihin tähdätään, mitä tarvitaan, mitä puuttuu, ja minkälaista tuskaa tai iloa on luvassa. Vuosien aikana monelle Nerd Advisorille on ilahduttavasti kertynyt jo sertifiointeja ja kokemusta joten tämä ensimmäinen sisäinen projektimme näytti siltä, että pienellä puuhakkuudella tästäkin selvitään. Keskityimme nyt muutamaan tärkeimmistä, esimerkiksi Project and Portfolio Managementiin.
Tämä ensimmäinen kompetenssi kotiutui melko ripeästi, ja koska puuhakkuutta oli vielä reservissä, työstimme lisäksi muita kompetensseja.
Olenkin äärimmäisen ylpeä jakaessani tämän ensimmäisen North Advisorsin saavutuksen: Saavutimme viisi Microsoftin kultakompetenssia ensimmäisen kahden toimintaviikkomme aikana!
Kultakompetenssit ovat Datacenter, Windows and Devices, Project and Portfolio Management, Data Platform ja DevOps.
Ehkä nuorempana olisin ajatellut, että tämä on fantastisen projektijohdon ansiota (=minun), mutta aikuisten oikeasti tuloksia tapahtuu, kun kokeneet osaajat puhaltavat yhteen hiileen!
Kompetenssien myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin!
Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden
Tekoälyn käyttöönotto yrityksissä ei useimmiten kariudu teknologiaan vaan arjen realiteetteihin. Prosessit, toimintakulttuuri, datan laatu ja ihmisten sitoutuminen määrittävät lopulta sen, syntyykö tekoälystä todellista liiketoimintahyötyä vai jääkö se yksittäiseksi kokeiluksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan, mitä tapahtuu, kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden.

Webinaari: Projektinhallinnan seuraava askel: Project Advisor, AI ja agentit 3.12.2026 klo 9-10.15
Projektinhallinta ei tarvitse lisää irrallisia työkaluja. Tule katsomaan, miten Project Advisor, Microsoft 365, AI ja agentit muodostavat yhden toimivan kokonaisuuden.

Tervetuloa tiimiin Marko Rosberg
Markon roolissa yhdistyvät asiakastyö ja uuden rakentaminen. Hän työskentelee asiakkaidemme kanssa AI- ja agenttiratkaisujen parissa ja ottaa samalla vahvan roolin North Advisorsin AI & Agents -liiketoiminnan ja palveluiden kehittämisessä yhdessä muun tiimin kanssa

Webinaari: Optimoitu tuotanto AI aikakaudella 25.11.2026 klo 9-10
Valmistavan teollisuuden toimintaympäristö ei anna paljon anteeksi. Kapasiteettia pitäisi käyttää tehokkaammin, toimitusvarmuuden pitää säilyä ja kustannusten pysyä hallinnassa, vaikka kysyntä, materiaalit ja tuotannon tilanteet muuttuvat jatkuvasti.
Valmistava teollisuus elää jatkuvassa muutoksessa. Hinnat vaihtelevat ja ohjaavat kysyntää sekä tuotantoa, verkko kuormittuu eri tavoin eri hetkinä. Päätökset pitää tehdä nopeasti ja oikeaan tietoon perustuen.

Tervetuloa tiimiin, Markus Ikonen
North Advisorsin tiimi vahvistui kokeneella Microsoft-osaajalla, kun Markus Ikonen liittyi joukkoomme. Lentävä lähtö Projektipäivillä osoitti nopeasti, että niin teknologiat, asiakkaiden maailma kuin projektien arki ovat Markukselle ennestään tuttuja.

Pölli parhailta – AI-agentti ei ole taikuri
Mikä erottaa hyödyllisen AI-ratkaisun näyttävästä demosta? Tässä artikkelissa Niko jakaa oppinsa AI-agenttien kehittämisestä ja kertoo, miksi parhaat ratkaisut syntyvät yhdistämällä tekoäly, automaatio ja liiketoiminnan tarpeet oikein.
