Kuudes kultakompetenssi ja muita kuulumisia alkuvuoden osalta
Jussi Roine
Kuudes kultakompetenssi ja muita kuulumisia alkuvuoden osalta
Pääosa työstä jota teemme, on tuntipohjaista asiantuntijatyötä: neuvonantoa, konsultointia, projekteja, koulutusta, ja viansetvimistä. Se on ollut tuttua puuhaa, joten emme alkuvaiheessa lähteneet keksimään pyörää uudelleen. “Keskitytään nyt tähän, mitä mielestämme osaamme jo hyvin” kuului kirkkaalla konsultin äänellä viime vuoden lopulla, kun toimintaa suunniteltiin.
Tämän myötä tekeminen on pitkälti ohjautunut Microsoft-universumin kahteen melko laajaan kokonaisuuteen: Azureen ja Power Platformiin. Siinä missä Azure on usein kapasiteettia (ja toki paljon muutakin), Power Platform voidaan nähdä liiketoiminnan ketteröittäjänä. En ole varma, onko ‘ketteröittää‘ kovin kätevä sana, mutta se kuvaa hyvin tavoitetilaa, kun Power Platformin avulla ryhdytään sujuvoittamaan liiketoimintaa.
Aavistelin jo ensi metreiltä, että me tuskin rakennamme tuntityönä Power Apps-sovelluksia, tai maailmanluokan automaatioita Power Automatella. Kivaa sekin on!, mutta asiakkaille laajemman ymmärryksen välittäminen Power Platformin vahvuuksista (ja heikkouksista) on vienyt kaiken kapasiteetin ensimmäisiltä kuukausilta.
On siis hyvä tekemisen tahti, ja perusasiat yrityksessä ovat nyt kunnossa. Ehkäpä tiettyjä sisäisiä prosesseja voisi viilata vieläkin hienommiksi, mutta eikös niille löydy sitten aikaa heinäkuussa?
Tänään ruksimme yli jälleen yhden tavoitteen to do-listalta – kuudes Microsoftin kultakompetenssi on nyt taskussa – Gold Cloud Platform! Azure-osaamisen ja toteutustemme myötä olemme kyenneet auttamaan asiakkaitamme käyttöönotoissa, migraatioissa, ylläpidossa, tietoturvaamisessa ja vianselvityksessä. Ja ainakin toistaiseksi 100% etänä.
Muita kuulumisia – tiivistän ne tähän, koska kukaan ei jaksa lukea liirumlaarumia sivutolkulla:
- Toimitiloja ei vielä(kään) ole – pohdimme asiaa jälleen syksyllä, ja ehkäpä 2022 myötä se oma nurkka löytyy. Kotitoimistoilla on yllättävän viihtyisää, kun kysyimme firman yhteisessä palaverissa fiiliksiä asian suhteen.
- Heinäkuussa ajateltiin lomailla. Sehän siis tarkoittaa sitä, että ollaan yhä kotona mutta kirjaudutaan Azure Portaliin vähemmän. Tai ainakin vähemmän siihen firman tenanttiin.
- Kaksi avointa työpaikkaa kuvattu, ja kokeneita tekijöitä laitettu hakuun ja löydettäväksi. Ei se taida helppoa kenelläkään Microsoft-kumppanilla olla juuri nyt – mutta onneksi ei ole kiire tässäkään asiassa.
Energisenä ja innokkaana kohti syksyä. Pari hyvää sisäistä projektia on nyt saatu tulille, ja syksyn myötä pääsemme jakamaan uutisia näiden osalta! 👍
Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden
Tekoälyn käyttöönotto yrityksissä ei useimmiten kariudu teknologiaan vaan arjen realiteetteihin. Prosessit, toimintakulttuuri, datan laatu ja ihmisten sitoutuminen määrittävät lopulta sen, syntyykö tekoälystä todellista liiketoimintahyötyä vai jääkö se yksittäiseksi kokeiluksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan, mitä tapahtuu, kun tekoäly kohtaa yrityksen todellisuuden.

Webinaari: Projektinhallinnan seuraava askel: Project Advisor, AI ja agentit 3.12.2026 klo 9-10.15
Projektinhallinta ei tarvitse lisää irrallisia työkaluja. Tule katsomaan, miten Project Advisor, Microsoft 365, AI ja agentit muodostavat yhden toimivan kokonaisuuden.

Tervetuloa tiimiin Marko Rosberg
Markon roolissa yhdistyvät asiakastyö ja uuden rakentaminen. Hän työskentelee asiakkaidemme kanssa AI- ja agenttiratkaisujen parissa ja ottaa samalla vahvan roolin North Advisorsin AI & Agents -liiketoiminnan ja palveluiden kehittämisessä yhdessä muun tiimin kanssa

Webinaari: Optimoitu tuotanto AI aikakaudella 25.11.2026 klo 9-10
Valmistavan teollisuuden toimintaympäristö ei anna paljon anteeksi. Kapasiteettia pitäisi käyttää tehokkaammin, toimitusvarmuuden pitää säilyä ja kustannusten pysyä hallinnassa, vaikka kysyntä, materiaalit ja tuotannon tilanteet muuttuvat jatkuvasti.
Valmistava teollisuus elää jatkuvassa muutoksessa. Hinnat vaihtelevat ja ohjaavat kysyntää sekä tuotantoa, verkko kuormittuu eri tavoin eri hetkinä. Päätökset pitää tehdä nopeasti ja oikeaan tietoon perustuen.

Tervetuloa tiimiin, Markus Ikonen
North Advisorsin tiimi vahvistui kokeneella Microsoft-osaajalla, kun Markus Ikonen liittyi joukkoomme. Lentävä lähtö Projektipäivillä osoitti nopeasti, että niin teknologiat, asiakkaiden maailma kuin projektien arki ovat Markukselle ennestään tuttuja.

Pölli parhailta – AI-agentti ei ole taikuri
Mikä erottaa hyödyllisen AI-ratkaisun näyttävästä demosta? Tässä artikkelissa Niko jakaa oppinsa AI-agenttien kehittämisestä ja kertoo, miksi parhaat ratkaisut syntyvät yhdistämällä tekoäly, automaatio ja liiketoiminnan tarpeet oikein.
